Turbotiimiläiseksi?

Turboteam työnantajana

Arvokkain pääomamme on ihmiset, jotka työskentelevät saumattomasti yhteisten tavoitteiden eteen. Me uskomme, että onnelliset työntekijät ovat kaikista tuottoisampia.

Elämä ensin

Miten sitten varmistamme työntekijöiden onnellisuuden?
K
aikista tärkeimmät asiat elämässä merkitsevät eniten. 
Kun työntekijämme tietävät, että heidän ei tarvitse miettiä miten he yhdistävät työn ja muun elämän, he tuntevat olevansa arvostettuja ja he antavat panoksensa. Motivaatio ja itsensä toteuttamisen tarve pääsee syntymään, kun ihmisen perustarpeet ovat tyydytetty. Tämä on tieteellisesti todistettu jo vuosikymmeniä sitten Maslown tarvehierarkian kautta.

Asenne, osaaminen ja jatkuva oppiminen

Me kannustamme työntekijöitämme jatkuvaan oppimiseen ja olemaan uteliaita. Kunnioitus toisiamme kohtaan ja erilaisuuden arvostaminen antaa jokaiselle mahdollisuuden olla oma itsensä. Parhaat tiimit muodostuvat välittävistä osaavista ihmisistä. Parhaat tulokset saavutetaan, kun ihmiset tuntevat, että heidän työpanostaan ja mielipiteitään arvostetaan.

Turboteam koostuu monen eri alan osaajasta. Yhdessä me muodostamme tiimin, joka osaamisellaan kattaa liiketoiminnan kriittiset osa-alueet. Meillä ei ensisijaisesti tuijoteta koulutustaustaa vaan korostamme asennetta, jolla saadaan aikaan tuloksia. Tieto ja taito ovat työvälineitä, jotka ovat mukana matkalla.

Avoimet työpaikat

Oletko sinä seuraava Turboteamin jäsen? Tutustu avoimiin työpaikkoihin tai kerro itsestäsi ja jätä avoin hakemus!

Haemme kahta myyntikoordinaattoria Hyvinkäälle

  Oletko asiakassuuntautunut puhelintyön ammattilainen? Olet tehnyt yritys- tai kuluttajapuolelle puhelintyöskentelyä useiden vuosien ajan ja koet puhelintyöskentelyn ja keskustelun erilaisten ihmisten kanssa helpoksi. Turboteamissä odotamme

Lue lisää

Kerro itsestäsi

Kiinnostaako työskentely Turboteamillä?